Tällä kertaa olin ottanut hotellin
Croydonista eli vähän kauempaa keskustasta. (Voin suositella
Hampton by
Hiltonia, missä on ainakin ajoissa etukäteen maksamalla huomattavasti
parempi hinta-laatusuhde kuin keskustan pikkuhotelleissa. Ja sijainti on
sopivasti
Gatwikin ja keskustan välisen junaradan
varrella.) Hotellista sai aamupalan jo klo 6, joten ei ollut tarvetta
turvautua omiin eväisiin. Lähdin 7.30 junalla ja London Bridgen asemalla
vaihto siniseen lähtöön (lähtöpaikkoja on kolme)
Blackheathiin vievään junaan. Asemalta vielä
valtavan ihmismassan mukana 10min kävely lähtöalueelle, minne saavuin
8.30 eli puolitoista tuntia ennen starttia. Sadoille
UK:n mestaruusmaratonille osallistuville oli
taas oma alue aivan lähtöpaikan vieressä ja siellä oli isot teltat
varusteiden vaihtoa / löhöilyä varten (jos ei halunnut nauttia
auringonpaisteesta ulkona), vesi- ja urheilujuomapulloja
tarjolla (jos joku vielä tässä vaiheessa haluaa juoda) ja vessoja niin
paljon ettei
tarvinut jonottaa.
Kenialaiset eliittimiehet näyttivät tekevän hyvin hidasvauhtista
alkuverkkaa nurmikolla jo ennen yhdeksää. Itse vein varustekassin 9.30 vieressä olevaan varusterekkaan ja menin tekemään kevyen
alkuveryttelyn tienpätkälle joka oli varattu pelkästään mestaruusmaratoonareille. Jo
veryttely tuntui tahmealta, mutta sehän ei
yleensä kerro mitään siitä miten kisassa kulkee. 9.40 menin 100m päässä
lähtöviivasta odottavien järjestäjien rivistön luokse ja pääsinkin
hyviin asemiin kun 9.45 alkoi porukkaa sulloutumaan
kohti lähtöaluetta. Hetkeä myöhemmin järjestäjät alkoivat päästämään
meitä pikkuhiljaa lähemmäs lähtöviivalla odottavia eliittimiehiä ja klo
10 lähdön koittaessa olinkin vain puoli metriä
Makaun takana (sen jälkeen ero hieman kasvoi). Kenialaisilla näytti muuten olevan uudet
Adios boostit jalassa ja kävin itsekin niitä kokeilemassa Oxford
streetin Adidas-liikkeessä. Vaikuttivat
varsin hyviltä jalassa ja taitavat olla munkin seuraavat maratontossut
sitten kun kaikki ykkösmallin
Adiokset on juostu loppuun. Vain pohjan ohuus ja pehmeys päkiässä vähän epäilytti, mutta omaan jalkaan tuntuivat paljon paremmilta kuin
Adios kakkoset.
Takaisin itse kisaan. Tavoitevauhti oli 3.47/km eli 6.06/maili.
Ekat kilsat nyt meni hurmiossa huomaamatta ja vitosen kohdalla olin 20s aikataulua edellä. En kuitenkaan ollut vauhdista huolissani, sillä
ekalla vitosella on jonkun verran alamäkeä.
Jo tämän jälkeen vauhti alkoi kuitenkin hidastumaan ja kymppiin mennessä
ennakot olivat jo kutistuneet nollaan. 15 kilometrissä olin laskujeni
mukaan 25s jäljessä ja tuntemukset sellaiset
että olisin ollut jo valmis keskeyttämään. Jossain näillä paikkeilla
tuli kisan eka jänis selkä edellä vastaan hölkkäillen tosi hitaasti ja
meinasin liittyä seuraan. Elättelin kuitenkin toiveita että juoksu
alkaisi vielä kulkemaan ja toisaalta maaliinkin pääsisi
helpommin reittiä pitkin kuin jonottamalla metroon ikuisuuden.
Puolimatkassa oltiin jo toista minuuttia aikataulusta jäljessä ja tein
lopullisen päätöksen alkaa hölkkäilemään ja unohtaa kellon.
Maratonwaterloo oli saavutettu jo
huomattavasti ennen Waterloon siltaa. Joskus tuli kuitenkin kelloa
vilkaistua kun jännitti että alittuuko kolmen tunnin haamuraja. Siinä
hölkkäillessä hienossa kevätsäässä oli aikaa tehdä havaintoja
ympäristöstäkin. Huomasin mm. että sininen katkoviivoin tehty
reittimaalaus koostui kolmesta vierekkäisestä raidasta, mikä ei liene
sattumaa. Poliiseja näkyi reitin varrella varsin paljon. Ja
vikat lähemmäs 10km oli todella paljon
katsojia ja meteli vaan koveni loppua kohden. Vois olla hienoa
lasketella Thames-joen vartta viimeistä alamäkeä kohti
PB:tä. Jospa sitten kolmas kerta Lontoossa...
Maaliinkin saakka lopulta päästiin vain vähän merimiesasuisen juoksijan
perässä. Merirosvo oli mennyt ohi jo ajat sitten. Maalista piti vielä
jatkaa The Mallia pitkin 800m kävelyä varusterekkojen ym. ohi ennen kuin
pääsi ulos maalialueelta ja järjestäjien kannustusten
ulottumattomiin. Sieltä sitten suuntasin paikallisen seurakaverin
kutsumana hänen hyväntekeväisyysjärjestönsä kilpailun jälkeiseen
vastaanottoon missä ”heidän” ensimmäisen juoksijan saapumista oli
vastaanottamassa koko henkilökunta hurraten ja vaatien mm.
valokuvaan mitalin kanssa (eikä nolottanut yhtään). Suihkun lisäksi sai
vajaan tunnin kestäneen hieronnan ja vähän evästä, joten ihan
kannattava reissu.
Kisasää
oli lähes optimaalinen, ehkä n. 10->15 astetta, aurinkoista ja kevyt
länsituuli. Tuulen suunta tosin oli huonoin mahdollinen, sillä reitistä
suurin
osa juostaan juuri länteen päin. Vammatkaan eivät menoa haitanneet,
mitä nyt vasen isovarvas tuli jälleen jonkun verran kipeäksi. Mutta mikä
parasta niin vatsalihaksissa ei tuntunut kisan aikana eikä sen
jälkeenkään juuri mitään kipua, joten se vaiva taitaa
olla nyt voiton puolella. Varuilta aloitin vielä uuden lyhyen
Voltaren-kuurin kisan jälkeen.
En
ole keksinyt mitään selkeää syytä siihen miksi juoksu oli niin tahmeaa.
Ehkä tällä kertaa oli vaan huono päivä. Ei muuta kuin enemmän ja
kovempaa
reeniä niin ehkä se maratonkin vielä jonain
päivänä kulkee. Nyt ei enää tehdä tuollaisia kolme maratonia 3kk välein
toisistaan –järjettömyyksiä vaan palataan kaksi maratonia vuodessa
–tahtiin.