keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Uusi "ennätys" 1983km vuodessa, puoli vuotta akillesvaivoja, leikkaus josta toipuminen ei mennyt ihan putkeen ja kohta pari kuukautta ilman mitään liikuntaa. Ehkä ensi vuonna taas juoksuakin...

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuosi 2017

Kauden tulokset: hallissa 1000m 2.54 ja 3000m 9.43, radalla 1500m 4.34 ja 5000m 16.44, maantiellä maili 5.05, kymppi 34.49, puolikas 1.17 ja maraton 2.41. Kahdessa jälkimmäisessä tavoite jäi minuuttien päähän, muissa sekuntien. Samoilla tavoitteilla voidaan jatkaa vuonna 2018.

Kovat viikot olivat taas n. 70-80km, mutta pari-kolme satasen viikkoakin eksyi sekaan. Vuodessa kertyi 3361 juoksukilometriä, eli taas muutama satanen vähemmän kuin edellisenä vuotena.


Vuoden ainoa maraton tuli juostua Frankfurtissa. Vielä kesällä odotukset sen suhteen olivat korkealla, mutta syyskuussa treenit eivät kulkeneet. Liekö syynä ollut liikaa harrastettu työmatkapyöräily kun kaikki kovempi juoksu oli todella tahmeaa. Kun Frankfurtiin vielä luvattiin lähes myrskytuulta kisa-aamuksi, eivät odotukset olleet  korkealla. Lähdin silti uhkarohkeasti Teemun vauhtiin ja eka puolikas sujahtikin kovempaa kuin koskaan maratonilla: 1.18.35. 32km kohdalla piti sitten antautua ja vikan kympin taaperrus tuotti reilut 4min hitaamman toisen puolikkaan ja loppuajan 2.41. Tämä antoi kuitenkin uskoa että ensi syksynä voi onnistuneen harjoittelun jälkeen Berliinissä yrittää uusien rajojen rikkomista.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ohi on!

Nimittäin säännölliset treeniraportoinnit. Harjoittelu kun on nykyään niin mitättömän vähäistä niin turha niitä on tänne kirjailla. Toki tarkoitus olisi yrittää ryhdistäytyä jos maratonilta vaikka uusia rajoja vielä yrittäisi tavoitella... Päivittelen jatkossa epäsäännöllisemmin jos jotain kisaraporttia tai muuta on kerrottavana.

Erinomaiset hiihtokelit jatkuu pääkaupunkiseudulla mm. Petikossa

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Lissabonin puolimaraton 2017



Lissabonin puolikas oli kiinnostanut pitkään, olihan siellä juostu miesten ME joten reitti olisi varmasti nopea vaikka Lissabon onkin hyvin mäkinen kaupunki. Etukäteistietona reittikartasta selvisi ettei reitillä ole montaa mutkaa, mutta massat lähtisivät Ponte 25 de Abril –sillan toisesta päästä kun eliitti juoksisi koko matkan keskustan puolella rannassa kulkevaa tietä. Tästä pystyi päättelemään että alamäkeä olisi luvassa kun sillalta laskeudutaan alas. Vähäisestä netistä löytyvästä kisainfosta saattoi saada käsityksen ettei varustesäilytystä ole, eikä tavoiteajan tai tuloksen mukaisia lähtökarsinoita (yritin etukäteen kysyäkin järjestäjiltä, mutten saanut vastausta). Expostakaan ei saanut muuta materiaalia kuin numerolapun, joten mm. kisan lähtöaika piti tarkistaa netistä.

Mitään karttoja lähtö- tai maalialueista ei ollut, mutta oli tiedossa miltä juna-asemalta pääsisi lähtöpaikalle. Sieltä käveltiin ja hölkkäiltiin ehkä pari kilometriä kahta eri reittiä kulkeneiden massojen mukana, kunnes reitit kohtasivat ja eteneminen muuttui hitaaksi laahustamiseksi ja odotteluksi. Bajamaja-tyylisiä vessakoppeja oli juna-asemalla kymmenkunta ja Rion kaltaisen Kristus-patsaan juurella olevalla lähtöalueella toinen mokoma, minkä oli ajateltu riittävän 35 000 juoksijalle. Lähtösuoralla sillan tietullien luona oli tilaa vielä verytelläkin, kunnes piti lähteä kyynärpäätaktiikkaa käyttäen tunkeutumaan kohti lähtöviivaa. Onnistuin luovimaan lähes eturiviin puoli tuntia ennen lähtöaikaa ja taisipa joku tulla peesissäkin avautunutta väylää pitkin. Lähtöalueen etuosassa selvisi että vielä edempänä oli väkeä jotka olivat maksaneet isomman maksun (jälkeenpäin katsottuna satasella olisi saanut kuljetuksen lähtöön, lähtöpaikan ja veryttelyalueen eturivistä ja varustesäilytyksen).

Jo lähtöä odotellessa pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko ja parinkymmenen asteen jatkuvasti kohoava lämpö tuntui tukahduttavalta. Sitten lähdettiin liikkeelle (lähtölaukausta tai mitään kuulutusta ei tainnut tulla, kuunneltiin vain musiikkia). Edessä oli ehkä tuhatkunta kolminkertaisen osanottomaksun maksanutta VIP-lähtijää, joista suuri osa näytti olevan retkeilyasenteella liikkeellä – osa jopa reppu selässä. Tavoitteeksi olin asettanut 1.15 alituksen, eli 3.33/km. Ekan kilsan ruuhkassa oli parhaiten tilaa sillan metalliritilällä juostessa, mutta silti pujotteluun meni aikaa 3.45. Sitten alkoikin sillan laskeutuessa neljä kilometriä pitkä loiva alamäki, jossa sain kuitenkin vain hädintuskin alle 3.30 kilometrejä. Kilometrit oli merkattu kylteillä, joista ainakin kolmonen taisi olla väärässä paikassa. Alamäen loputtua loppumatka olikin tasaista. 
Ponte 25 de Abril

Tasaisella vauhti tippui kuitenkin reippaasti tavoitevauhtia hitaammaksi, mutta vielä kympin kohdalla laskeskelin 1.16 alituksen olevan mahdollista. Pari kilsaa myöhemmin huomasin ettei sekään onnistu ja taisin hieman luovuttaa. En tiedä olisinko kovempaa päässytkään, mutta loppumatkasta vauhti hiipui jo maratonvauhtiakin verkkaisemmaksi. Reitinvarrella soittanen bändin biisivalinta minut nähdessään olikin erittäin osuva: walking on sunshine. Lämpöön ajoittaista helpotusta toi kiitettävän tiheään olleet huoltopisteet joista sai vettä pulloissa. Vikalla kilsalla piti vähän yrittää rypistää kun jopa 1.18 uhkasi ylittyä. Lopputuloksena oli ylivoimaisesti hitain puolikkaan aika tosissaan yritetyissä juoksuissa vuoden 2010 jälkeen.

Onneksi juoksun jälkeen pääsi sitten nauttimaan hienosta hellesäästä ja reissun tärkeimmästä osiosta. Seuraavan viikonlopun +12 astessa ja vesisateessa tunnelma olisi voinut olla hiukan hyytävämpi pitkällä paluumatkalla hotellille ilman vaihtovaatteita.

Virallisia väliaikoja saatiin vain kääntöpisteiden lähettyviltä epämääräisen mittaisista paikoista, esim. ”8km” väliaika tuli noin 7,5km kohdalta. Järjestelyissä olisi paljon opittavaa vaikka saksalaisilta, mutta onhan Dubaikin todistanut ettei IAAF:n kultaiseen lätkään vaadita huipputason järjestelyjä vaan nopea reitti riittää. Järjestelyihin kisani ei kuitenkaan kaatunut, vaan todennäköisimmin siihen että elimistö oli sekaisin lämmöstä. Pitkiä lenkkejäkään ei ollut tullut tehtyä pariin kuukauteen, muttei sekään olisi vielä alkumatkasta vaikuttanut.

Kaupunkilomakohteenahan Lissabon on todella hieno paikka ja nähtävää riittää mm. Sintrassa. Ja miksei samalla juoksisi puolikkaan?

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Viikko 12

Ma: -
Ti: -
Ke: -
To: 4km
Pe: hiihto 1h
La: kisamakkarajuoksu 5km 18.07 (3.37/km) yht 10km
Su: a:hiihto 1h, i:kävely (8km)
--
Yht: 14km

Jalat oli puolikkaan jäljiltä taas niin kipeät että hävettää. Lauantaina piti yrittää juosta kovaa kun oli Teemun järjestämä mukava takaa-ajokisa tasoituslähdöin. Pohkeethan meni jumiin jo alkuverkassa ja itse kisassa vauhti oli mitä oli, mutta niukasti ehdin joukon viimeisenä samaan aikaan loppusuoralle näkemään kisaisännän kovaa voittovauhtia.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Viikko 11 Lissabonin puolimaraton

Ma: -
Ti: 3km kovaa (3.42/km???) yht 9km
Ke: 5km
To: 5km
Pe: 6km, sis. 1km 3.29
La: 4km
Su: Lissabonin 1/2-maraton 1.17.53 (3.40/km), yht 22km
--
Yht: 61km


Kerrotaan myöhemmin ehkä tarkemmin.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Viikko 10

Ma: a:kuntopiiri + 10km poluilla, i:hiihto 40' kovaa
Ti: matolla 15km TV-reipas (3.50/km, vika km 3.15) yht 17km
Ke: 6km poluilla
To: 14km
Pe: a:5km poluilla, i:5km ver + 5km TV-kova 17.19 (3.28/km) + 5km ver. yht 15km
La: 12km
Su: kevyt hiihto 50'
--
Yht: 79km

Puolikkaan viimeistelytreeninä vitonen Teemun hyvällä vetoavulla osoitti että ihan kympin enkkavauhtia ei Lissabonissa ole syytä lähteä juoksemaan.