Juoksu tuntui alusta lähtien erittäin helpolta ja vauhtia piti jarrutella, vaikka olinkin päättänyt että tällä kertaa lähden vähintään tavoitevauhtia ettei lopussa jää kirittävää kuten viime vuonna. Mittari näytti lähes kokoajan 3.3x-alkuisia lukemia menossa olevan kilometrin keskivauhdiksi, joten siihen ei voinut luottaa vaan tarkistin oikean aikataulun vitosten välein (aikamoista siksakkia mittari sai taas piirrettyä välillä, joten ei ihme että se sai matkaakin kerrytettyä 42,8km). Vitoset menivät kymmenkunta sekuntia tavoitevauhtia (18.55 / 5km) nopeammin ja puolimatkassa olin jo 50 sekuntia aikataulusta edellä. Sen jälkeen etumatka ei enää kasvanut vaan alkoi kolmenkympin jälkeen kaventumaan. En kuitenkaan huolestunut, sillä juoksu tuntui pohjekipuja lukuunottamatta erittäin vahvalta. Pohkeet olivat alkaneet kipeytyä ennen puoliväliä, mutta etureisissä ei ollut tällä kertaa mitään ongelmia. Vielä 35:n kohdalla tuntui että kunnon puolesta olisi voinut kiristää vauhtia, mutten halunnut ottaa pohkeiden takia riskiä ja minullehan riittäisi että aika menisi sekunninkin alle 2.40:n.
Lämpimän kelin takia nautin matkan aikana peräti neljä suolatablettia (edellinen ennätys taisi olla kaksi), mutta silti toinen nivunen uhkaili kramppaamisella viimeisillä kilometreillä. 40km kohdalla olin enää 20 sekuntia tavoitevauhtia edellä, mutten ollut enää yhtään varma selviänkö kahdesta viimeisestä kilometristä kunnialla kun pohkeet olivat aivan loppu ja nivusen kramppiuhan takia piti varoa kaikkia käännöksiä ja epätasaisia alustan kohtia. Hengityskin joutui tässä vaiheessa jo tosi lujille ja heti neljänkympin jälkeen mittari näytti uhkaavasti nelosella alkavia km-vauhteja, mikä olisi tarkoittanut jälleen kerran tavoitteen karkaamista (mikäli mittari olisi sattunnut näyttämään oikein). Vihdoin tuli Brandenburgin portti näkyviin, mikä tarkoittaa että tuskaa on jäljellä enää kilometrin loppusuoran verran. Yritin puristaa sen mitä puristettavissa oli, mutta se ei ollut enää paljoa - riittävästi kuitenkin jotta kello pysähtyi maaliviivalla aikaan 2.39.30. Maaliintulo ja sen jälkeiset hetket olivat herkkiä ja ikimuistoisia - olihan tätä tavoiteltu jo kuusi vuotta ja toistakymmentä kertaa.
Loppumatkasta pariinkymmeneen asteeseen noussut lämpötila ei ollut aivan optimaalinen, mutta lähipiirin tankkausohjeet (tankkasin hieman normaalia enemmän hiilareita ja myös suolaa) ja runsas suolan ja nesteen nauttiminen auttoivat ja suurimmalla osalla reitistä oli varjostavia rakennuksia ja puita, joten aurinkokaan ei päässyt porottamaan kuin ajoittain suoraan kohti. Kevyttä vastatuulta havaitsin vain muutamassa kohdassa. Omat juomapullot löytyivät tälläkertaa erittäin helposti.
Näköjään näinkin mitättömän pienillä (70-80km/viikko) harjoituskilometreillä oli vielä mahdollista parantaa maratonenkkaa. Jatkossa pitää miettiä vieläkö riittää nälkää maratonille, vai aletaanko harrastamaan enemmän maratonturismia. Jos uuden maratonrajan kimppuun vielä lähdetään, voisi harjoitusmäärää olla syytä kasvattaa. Seuraava raja kun vaatisi tuplasti nyt tulleen suuruisen ennätysparannuksen.
 |
| Viralliset väliajat. Puolikkaiden ajat olivat 1.19.09 (brutto) ja 1.20.21. |
