sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viikko 43


Ma: a:6km, i:8km + kuntopiiri
Ti: a:13km, i:13km
Ke: a:6km, i:mäkivetoja 8 x 55s yht 9km
To: a:pyöräily 30’, i:13km
Pe: a:13km, i:pyöräily 30' + kevyt kuntopiiri + 7km pal
La: 7km
Su: a:Viapori 1/2-maraton 1.21.11 yht 27km, i:(muutama tunti lapiointia) + 5km pal
--
Yht: 138km

Tälle viikonlopulle löytyi hieman pienempi juoksutapahtuma kuin edellisviikonlopun Viikin massatapaḧtuma. Kaveri oli kuullut Radio Rockilta että Suomenlinnassa juostaan pu
olimaraton (juoksukalenteristahan tätä tapahtumaa ei löytynyt), joten päätin lähteä tekemään reipasvauhtisen harjoituksen sinne. 7km reitti oli saatu kiertämällä kaikkien viiden saaren kautta ja nuo kiekurat juostiin kolmeen kertaan.

Ajatuksena oli juosta 4min/km-vauhdilla ja alkumatka menikin suunniteltua vauhtia. Sitten aloin lipsumaan tavoitteesta ja vauhti alkoi kasvamaan vaikka reitillä olikin muutamia mäkiä, mukulakiviä, vesilätäköiden väistelyä ja tiukkoja käännöksiä. Viimeisellä kierroksella tapahtui sitten ensimmäistä kertaa se mistä olen monet kerrat nähnyt painajaisunta, eli eksyin reitiltä. Kustaanmiekassa ajauduin kuninkaanportille ja luulin pääseväni takaisin reitille kääntymällä vasemmalle, mutta vastaan tulikin luolia ja katsoin parhaaksi palata tulojälkiä takaisin. Aikaa tuohon ylimääräiseen lenkkiin meni ehkä vajaat pari minuuttia.

Maisemat olivat upeat varsinkin alussa kun vielä aurinkokin paistoi ja riippuliitäjät lentelivät Kustaanmiekan vallien päällä. Meren ympäröimänä kun oltiin niin tuuli tuntui välillä melko navakalta, vaikka mantereella varsin tyyntä olikin. Reitti taisi olla hieman alimittainen kun lisäkierroksenkin jälkeen mittarini näytti 20,5km, mutta eihän tuonne ennätyksiä mennä juoksemaankaan. Fiilistelyyn kuitenkin erinomainen tapahtuma ja maaliintulijoita odotti tuotekassi, sauna ja lohikeitto. Juoksukin kulki taas mukavasti, eli lähes samaa vauhtia kuin viikkoa aiemmin vitonen, mutta kertaluokkaa helpommalla tunteella.


Edit: täältä näkyy reitin monipuolisuus: http://connect.garmin.com/activity/396755834

2 kommenttia:

  1. Tuollaiset kisat ovat aina aivan huippuja jos ei ole ennätyksen perässä. Mikään ei voita juoksemista hienoissa maisemissa.

    VastaaPoista
  2. Varsinkin tuollainen pidempi matka lenkkimielellä juostuna tässä vaiheessa kautta tekee hyvää pääkopalle.

    VastaaPoista