Berliinin maraton 2015

Harjoituskausi keväisen Lontoon keskeytyksen jälkeen ei tälläkään kertaa sujunut aivan täydellisesti, vaan toukokuussa pitkään vaivanneseen akillesjänteen kiinnityskohtaan tuli repeämä. Vamma parani kuitenkin nopeasti, mutta vielä kesäkuussa vauhdikkaamaan juoksun kanssa oli ongelmia. Kesän suht aktiivinen kilpailurytmi alkoi kuitenkin tuottaman tulosta ja heinäkuisen flunssan jälkeen elo-syyskuussa juoksu kulki viitisen viikkoa todella hyvin. Sitten pari-kolme viimeistä viikkoa ennen maratonia olivat vaikeampia ja 2.40-alitukseen tähtäävä maratonvauhti 3.47/km tuntui vaikeahkolta. Akilleksen takia en myöskään uskaltanut kevään jälkeen juosta normaalisti käyttämilläni kisatossuilla (Adizero Adios), vaan käytin hieman painavampaa Adizero Acea, jossa on enemmän droppia kantapäältä päkiälle.

Sunnuntaiaamu valkeni Berliinissä aurinkoisena ja tyynenä, mutta viileänä - puhelin näytti aamulla lämpötilaksi 5 astetta. Hotellilta sai aamiaista jo klo 6 ja kävin syömässä pari vaaleaa sämpylää ja banaanin. Muut valmistautumisrituaalit sujuivat perinteisen kaavan mukaan ja klo 7 juna-asemalle niin että ehdin viemään omat juomapullot ennen 7.30 määräaikaa. Sen jälkeen saikin värjötellä istuskellen lähes tunnin klo 9 lähtöaikaa odotellessa. Onneksi oli reilusti vaatetta ja vielä lähtökarsinaan vietäväksi ja pois heitettäväksi olin varannut vanhat verkkarit ja poolopaidan. Menin ensin oikeanpuoleiseen lähtökarsinaan, koska sinne mennessä saa tehtyä pienen alkuverkan viereisessä puistossa. Vasemman puoleiset karsinat olivat kuitenkin lähes tyhjillään, joten siirryin sinne välissä olevien aitojen ylitse ja taisin siinä samalla mennä vahingossa pykälää parempaan lähtökarsinaan (A-lähtöryhmään vaaditaan alle 2.40-tulos).

Lähtöhetkellä auringon lämmittäessä asteita taisi olla jo lähelle kymmentä, mutta viluisena hölkkääjänä olin varustautunut hanskoilla ja kompressiohihoilla, jotka jätin huoltajalle matkan aikana. Lähtölaukauksesta lähtöviivan ylitykseen meni 10 sekuntia ja senkin jälkeen tuntui että ympärillä oleva porukka juoksee varsin leppoista vauhtia. Mittari näytti vauhdin olevan kuitenkin lähellä oikeaa (todellinen vauhti oli pari sek/km hitaampaa kuin mittarin näyttämä), mutta tarkistan aina päässälaskuna vitosten väliaikapisteillä aikataulun. Ekaan vitoseen meni toistakymmentä sekuntia liian kauan aikaa ja sama tahti (n. 3.48/km) jatkui koko ensimmäisen puoliskon, eli ylimääräisiä sekunteja kertyi joka vitosella. Puolimatkassa olin jo 23 sekuntia jäljessä, mutta sen jälkeen sain pidettyä 3.47-vauhdin kolmeen kymppiin saakka. Perinteiset etureisien kipeytymisongelmat alkoivat jo jossain 28km paikkeilla, vaikka tällä kertaa nautiskelinkin suolatabletteja kielen alla peräti neljä kertaa matkan aikana (aiemmin olen ottanut vain 1-2 kertaa). Reisien kipeytyessä yritin lyhentää askelta ja kallistaa asentoa aavistuksen eteenpäin jotta työtä tehtäisiin enemmän pohkeilla, muttei tätä tietenkään muistanut kuin aika-ajoin.

30km paalulla päätin että nyt on pakko lisätä vauhtia jos meinaan päästä alle 2.40-haamurajan. 30-35km välistä tulikin reilusti nopein vitoseni (3.44/km) ja 35km:issa olin päässälaskujeni mukaan jo 3s edellä tavoitevauhtia. 35km juomapisteellä en nähnyt juomapulloani enkä tietenkään pysähtynyt sitä etsimään (jatkossa pullot pitää merkata paremmin), joten jouduin tyytymään pariin vesimukiin joista ei vauhdissa montaa tippaa saanut suuhun osumaan. Aivan liian vähiin jääneen juotavan lisäksi harmittamaan jäi kofeiinipitoinen geeli joka olisi odottanut pullon kyljessä ja toivottavasti piristänyt loppumatkan menoa. Onneksi olin kantanut mukanani yhtä varageeliä, jonka söin sitten ilman nestettä. Reidet olivat tuskaisen kipeät ja vauhti alkoi vääjäämättä hiipumaan ja 35-40km välillä vauhti oli tippunut 3.53/km:iin. 39km kohdalla laskin 2.40-alituksen olevan juuri ja juuri mahdollinen, mutta 40km kohdalla oli pakko todeta että väkisin menee vähän yli. 40km huoltopisteellä en ottanut edes vesimukia (omaa pulloa sinne en ollut varannutkaan kun kilpailuohjeiden mukaan siellä ei olisi ollut mahdollisuutta omille juomille, mutta lopulta näytti kuitenkin olevan) ja jälkeenpäin tajusin etten juonut 30km jälkeen käytännössä yhtään! En kuitenkaan luovuttanut täysin ja todella kipeistä reisistä huolimatta sain kehitettyä viimeisille sadoille metreille sellaisen loppukirin että vikan 2195m vauhdiksi tuli 3.45/km mikä on ylivoimaisesti parasta vauhtia mitä koskaan maratonin lopussa. Maalikellossa sekunnit vilistivät armottomasti yli 2.40:n ja kello näytti maaliviivan ylityshetkellä aikaa 2.40.16 (netto 2.40.06). PB parani kuitenkin muutamilla kymmenillä sekunneilla.

Vitosten ajat olivat: 19.15 (brutto) - 18.58 - 19.00 - 19.04 - 18.51 - 18.54 - 18.39 - 19.22 ja loput 2195m 8.13. Puolikkaat 1.20.23 ja 1.19.53. Ensimmäistä kertaa koskaan jälkimmäinen puolisko meni nopeammin kuin ensimmäinen, enkä koskaan ennen ole päässyt jokaista kilometriä alle 4min/km-vauhdilla.

Koska juoksusää oli paras mahdollinen, niin vaihtoehtoja sille mistä ne 17 sekuntia jäivät puuttumaan ovat:

• join viimeisen kerran kunnolla 30km kohdalla ja loppumatkasta kelin ollessa lämpimimmillään nestettä olisi tarvittu
• lenkkarit olivat kisatossuja painavammat, ehkä niistäkin voi se 0,4sek/km tulla lisää…
• pitkät lenkit jäivät kesän aikana turhan vähiin, mikä varmasti vaikutti etureisien kestävyyteen

Loppujenlopuksi pakkohan juoksuun on olla tyytyväinen kun ennätys ei parane enää joka maratonilla eikä edes joka vuosi. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo kolme vuotta, joten tämä antoi uskoa että ennätysparannusten aika ei ole vielä lopullisesti ohi.