Harjoituskausi keväisen
Lontoon keskeytyksen jälkeen ei tälläkään kertaa sujunut aivan täydellisesti,
vaan toukokuussa pitkään vaivanneseen akillesjänteen kiinnityskohtaan tuli
repeämä. Vamma parani kuitenkin nopeasti, mutta vielä kesäkuussa vauhdikkaamaan
juoksun kanssa oli ongelmia. Kesän suht aktiivinen kilpailurytmi alkoi
kuitenkin tuottaman tulosta ja heinäkuisen flunssan jälkeen elo-syyskuussa
juoksu kulki viitisen viikkoa todella hyvin. Sitten pari-kolme viimeistä
viikkoa ennen maratonia olivat vaikeampia ja 2.40-alitukseen tähtäävä
maratonvauhti 3.47/km tuntui vaikeahkolta. Akilleksen takia en myöskään
uskaltanut kevään jälkeen juosta normaalisti käyttämilläni kisatossuilla
(Adizero Adios), vaan käytin hieman painavampaa Adizero Acea, jossa on enemmän
droppia kantapäältä päkiälle.
Sunnuntaiaamu valkeni
Berliinissä aurinkoisena ja tyynenä, mutta viileänä - puhelin näytti aamulla
lämpötilaksi 5 astetta. Hotellilta sai aamiaista jo klo 6 ja kävin syömässä
pari vaaleaa sämpylää ja banaanin. Muut valmistautumisrituaalit sujuivat
perinteisen kaavan mukaan ja klo 7 juna-asemalle niin että ehdin viemään omat
juomapullot ennen 7.30 määräaikaa. Sen jälkeen saikin värjötellä istuskellen
lähes tunnin klo 9 lähtöaikaa odotellessa. Onneksi oli reilusti vaatetta ja
vielä lähtökarsinaan vietäväksi ja pois heitettäväksi olin varannut vanhat
verkkarit ja poolopaidan. Menin ensin oikeanpuoleiseen lähtökarsinaan, koska
sinne mennessä saa tehtyä pienen alkuverkan viereisessä puistossa. Vasemman
puoleiset karsinat olivat kuitenkin lähes tyhjillään, joten siirryin sinne
välissä olevien aitojen ylitse ja taisin siinä samalla mennä vahingossa pykälää
parempaan lähtökarsinaan (A-lähtöryhmään vaaditaan alle 2.40-tulos).
Lähtöhetkellä auringon
lämmittäessä asteita taisi olla jo lähelle kymmentä, mutta viluisena
hölkkääjänä olin varustautunut hanskoilla ja kompressiohihoilla, jotka jätin
huoltajalle matkan aikana. Lähtölaukauksesta lähtöviivan ylitykseen meni 10
sekuntia ja senkin jälkeen tuntui että ympärillä oleva porukka juoksee varsin
leppoista vauhtia. Mittari näytti vauhdin olevan kuitenkin lähellä oikeaa (todellinen
vauhti oli pari sek/km hitaampaa kuin mittarin näyttämä), mutta tarkistan aina
päässälaskuna vitosten väliaikapisteillä aikataulun. Ekaan vitoseen meni
toistakymmentä sekuntia liian kauan aikaa ja sama tahti (n. 3.48/km) jatkui
koko ensimmäisen puoliskon, eli ylimääräisiä sekunteja kertyi joka vitosella.
Puolimatkassa olin jo 23 sekuntia jäljessä, mutta sen jälkeen sain pidettyä
3.47-vauhdin kolmeen kymppiin saakka. Perinteiset etureisien kipeytymisongelmat
alkoivat jo jossain 28km paikkeilla, vaikka tällä kertaa nautiskelinkin
suolatabletteja kielen alla peräti neljä kertaa matkan aikana (aiemmin olen
ottanut vain 1-2 kertaa). Reisien kipeytyessä yritin lyhentää askelta ja
kallistaa asentoa aavistuksen eteenpäin jotta työtä tehtäisiin enemmän
pohkeilla, muttei tätä tietenkään muistanut kuin aika-ajoin.
30km paalulla päätin että
nyt on pakko lisätä vauhtia jos meinaan päästä alle 2.40-haamurajan. 30-35km
välistä tulikin reilusti nopein vitoseni (3.44/km) ja 35km:issa olin
päässälaskujeni mukaan jo 3s edellä tavoitevauhtia. 35km juomapisteellä en
nähnyt juomapulloani enkä tietenkään pysähtynyt sitä etsimään (jatkossa pullot
pitää merkata paremmin), joten jouduin tyytymään pariin vesimukiin joista ei
vauhdissa montaa tippaa saanut suuhun osumaan. Aivan liian vähiin jääneen
juotavan lisäksi harmittamaan jäi kofeiinipitoinen geeli joka olisi odottanut
pullon kyljessä ja toivottavasti piristänyt loppumatkan menoa. Onneksi olin
kantanut mukanani yhtä varageeliä, jonka söin sitten ilman nestettä. Reidet
olivat tuskaisen kipeät ja vauhti alkoi vääjäämättä hiipumaan ja 35-40km
välillä vauhti oli tippunut 3.53/km:iin. 39km kohdalla laskin 2.40-alituksen
olevan juuri ja juuri mahdollinen, mutta 40km kohdalla oli pakko todeta että
väkisin menee vähän yli. 40km huoltopisteellä en ottanut edes vesimukia (omaa
pulloa sinne en ollut varannutkaan kun kilpailuohjeiden mukaan siellä ei olisi
ollut mahdollisuutta omille juomille, mutta lopulta näytti kuitenkin olevan) ja
jälkeenpäin tajusin etten juonut 30km jälkeen käytännössä yhtään! En kuitenkaan
luovuttanut täysin ja todella kipeistä reisistä huolimatta sain kehitettyä
viimeisille sadoille metreille sellaisen loppukirin että vikan 2195m vauhdiksi
tuli 3.45/km mikä on ylivoimaisesti parasta vauhtia mitä koskaan maratonin
lopussa. Maalikellossa sekunnit vilistivät armottomasti yli 2.40:n ja kello
näytti maaliviivan ylityshetkellä aikaa 2.40.16 (netto 2.40.06). PB parani
kuitenkin muutamilla kymmenillä sekunneilla.
Vitosten ajat olivat:
19.15 (brutto) - 18.58 - 19.00 - 19.04 - 18.51 - 18.54 - 18.39 - 19.22 ja loput
2195m 8.13. Puolikkaat 1.20.23 ja 1.19.53. Ensimmäistä kertaa koskaan
jälkimmäinen puolisko meni nopeammin kuin ensimmäinen, enkä koskaan ennen ole
päässyt jokaista kilometriä alle 4min/km-vauhdilla.
Koska juoksusää oli paras
mahdollinen, niin vaihtoehtoja sille mistä ne 17 sekuntia jäivät puuttumaan
ovat:
- join viimeisen kerran kunnolla 30km kohdalla ja loppumatkasta kelin ollessa lämpimimmillään nestettä olisi tarvittu
- lenkkarit olivat kisatossuja painavammat, ehkä niistäkin voi se 0,4sek/km tulla lisää…
- pitkät lenkit jäivät kesän aikana turhan vähiin, mikä varmasti vaikutti etureisien kestävyyteen
Loppujenlopuksi pakkohan
juoksuun on olla tyytyväinen kun ennätys ei parane enää joka maratonilla eikä
edes joka vuosi. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo kolme vuotta, joten
tämä antoi uskoa että ennätysparannusten aika ei ole vielä lopullisesti ohi.
