perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuosi 2015



Tähänkin vuoteen mahtui paljon ylä-ja alamäkiä. Alkuvuodesta harjoittelu sujui hyvin ja Espanjan leirin jälkeen maaliskuun Aktia-cupin aika jäi vain muutaman sekunnin maantiekympin enkasta. Sitten kesästä 2014 asti vaivannut akillesvamma alkoi taas oireilemaan, minkä seurauksena Lontoon maraton päättyi keskeytykseen. Toukokuussa akillekseen tuli lisäksi repeämä, mistä tuli hieman juoksutaukoa. Kesäkuussa juoksutuntuma oli pahasti kateissa, mutta hyvässä seurassa ahkeran hölkkäkisoissa käynnin ansiosta juoksu alkoi kulkemaan loppukesästä. Syksyllä Berliinin maratonilta tuli sitten uusi ennätys, vaikka 2.40-raja jäikin vielä harmittavasti rikkomatta. Loppuvuodesta tuli taas hyviä kympin juoksuja, joiden pohjalta on hyvä jatkaa oman maratonin haamurajani tavoittelua.

Yhteensä juoksua tuli 4348km, mikä on 600 enemmän kuin edellisvuonna, mutta lähes 2000km vähemmän kuin huippuvuonna 2012. Tulokset kuitenkin todistivat ettei määrä välttämättä korvaa laatua.

tammi 469
helmi 381
maalis 483
huhti 323 (Lontoon maraton)
touko 207 (akillevamma)
kesä 407
heinä 365
elo 463
syys 313 (Berliinin maraton)
loka 296
marras 343
joulu 298

2 kommenttia:

  1. Sullahan on aivan eri lähtötaso nyt viime vuoteen verrattuna. Oikeita kehittäviä treenejä ja pysyt vaan poissa telakalta. Ennätykset paukkuu kyllä tällä tahdilla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Teemu. Pitäis vaan muistaa tota akillesta kuntouttaa, vaikka meinaa useimmiten unohtua kun kipua ei ole ollut vähään aikaan. Toivotaan että sinäkin pääset taas samaan iskuun missä olit viime talvena/keväänä.

    VastaaPoista