sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Viikko 29

Ma: -
Ti: a:16km, i:4x3km pal 1' (n. 4.00 - 3.50 - 3.45 - 3.35/km) yht 19km
Ke: a:16km, i:13km
To: a:8km, i:12km
Pe: a:6km, i:10km
La: 7km
Su: 33km
--
Yht: 140km

Huhhuh. Maanantaille tuli puolipakollinen lepopäivä ja sen jälkeen tiistaina vedot kulkivat pitkästä aikaa siedettävästi. Hetken ehdin jo iloita että tässä aletaan kestämään normaalia harjoittelua, kunnes jo keskiviikkona reidet alkoivat olla jo sen verran väsyksissä että piti hiukan keventää. Perjantaina oli tarkoitus juosta parikymppiä reippaasti. Alkuvauhti tuntuikin jopa kovalta, mutta mittari paljasti karusti että kolmella ekalla kilometrillä ei ollut muuta reipasta kuin reippaasti tavoitevauhtia hitaampi aika. Kun kilometreihin kului aikaa peräti 4.13, heitin pyyhkeen kehään ja päätin lepäillä taas lauantain että sunnuntain pitkällä voisi juosta vikan kympin reippaasti. Pitkä lenkki kulki ihan mukavasti (kuten kaikki hitaat lenkit muutenkin), mutta kun piti vähän lisätä vauhtia, ei enää päästykään mihinkään. Ajattelin että nyt on vauhti n. 3.50 tai vähintäänkin kolmosella alkavaa, mutta eka kilsa piippasi jälleen ajassa 4.13. Piti sitten tarkistaa näyttääkö mittari mitään muita lukemia ja vedin seuraavan kilsan vieläkin kovempaa peräti 4.05:een. Sen jälkeen olikin taas aika keskeyttää ja miettiä onko tälläisessä räpistelyssä enää mitään järkeä. Käydään nyt vielä mittauttamassa veriarvot ja katsotaan löytyiskö mitään terveydellistä syytä.

Ainoa positiivinen asia on se että muutaman viikon vaivannut lievä kipu oikean akillesjänteen ja kantaluun välisessä kiinnityskohdassa alkaa olla parantunut. Perinteisten kylmähoidon, saunassa hieronnan ja tulehdusgeelin lisäksi keräilin muutamaan otteeseen käpyjä varpailla. Tosin kun koko kesän ajan motivaatio kaikkeen oheistoimintaan kuten lihaskuntoon ja -huoltoon on ollut aika lähellä nollaa, ei tuota alkavaa vammaakaan tullut hoidettua läheskään joka päivä.

2 kommenttia:

  1. Voihan kyseessä olla ihan normaali väliaikainen kulkemattomuus, joka menee ohi omia aikojaan. Hommahan voi aueta yhtä-äkkiä ja juoksu rullaakin taas kevyesti. Tietty testeissä kannattaa käväistä jos tuntuu että nomaaalia tukkoisempi olotila on tullut ikään kuin jäädäkseen.

    VastaaPoista
  2. Sitä kulkemattomuutta on vaan kestänyt jo reilut 2kk. Joskus voi väliaikaisesti kulkea keskinkertaisesti, mutta etenkin viime aikoina on tuntunut että useimmiten ei kulje mihinkään. Perushölkässä ei ole kuitenkaan mitään ongelmaa, joten jatketaan ainakin sitä jos ei muu auta. Kohta pitäisi kyllä päästä tekemään maratonharjoituksia jos meinaisi Berliinissä saada tulosta.

    VastaaPoista