Lontoon maraton 2013

Tällä kertaa olin ottanut hotellin Croydonista eli vähän kauempaa keskustasta. (Voin suositella Hampton by Hiltonia, missä on ainakin ajoissa etukäteen maksamalla huomattavasti parempi hinta-laatusuhde kuin keskustan pikkuhotelleissa. Ja sijainti on sopivasti Gatwikin ja keskustan välisen junaradan varrella.) Hotellista sai aamupalan jo klo 6, joten ei ollut tarvetta turvautua omiin eväisiin. Lähdin 7.30 junalla ja London Bridgen asemalla vaihto siniseen lähtöön (lähtöpaikkoja on kolme) Blackheathiin vievään junaan. Asemalta vielä valtavan ihmismassan mukana 10min kävely lähtöalueelle, minne saavuin 8.30 eli puolitoista tuntia ennen starttia. Sadoille UK:n mestaruusmaratonille osallistuville oli taas oma alue aivan lähtöpaikan vieressä ja siellä oli isot teltat varusteiden vaihtoa / löhöilyä varten (jos ei halunnut nauttia auringonpaisteesta ulkona), vesi- ja urheilujuomapulloja tarjolla (jos joku vielä tässä vaiheessa haluaa juoda) ja vessoja niin paljon ettei tarvinut jonottaa.

Kenialaiset eliittimiehet näyttivät tekevän hyvin hidasvauhtista alkuverkkaa nurmikolla jo ennen yhdeksää. Itse vein varustekassin 9.30 vieressä olevaan varusterekkaan ja menin tekemään kevyen alkuveryttelyn tienpätkälle joka oli varattu pelkästään mestaruusmaratoonareille. Jo veryttely tuntui tahmealta, mutta sehän ei yleensä kerro mitään siitä miten kisassa kulkee. 9.40 menin 100m päässä lähtöviivasta odottavien järjestäjien rivistön luokse ja pääsinkin hyviin asemiin kun 9.45 alkoi porukkaa sulloutumaan kohti lähtöaluetta. Hetkeä myöhemmin järjestäjät alkoivat päästämään meitä pikkuhiljaa lähemmäs lähtöviivalla odottavia eliittimiehiä ja klo 10 lähdön koittaessa olinkin vain puoli metriä Makaun takana (sen jälkeen ero hieman kasvoi). Kenialaisilla näytti muuten olevan uudet Adios boostit jalassa ja kävin itsekin niitä kokeilemassa Oxford streetin Adidas-liikkeessä. Vaikuttivat varsin hyviltä jalassa ja taitavat olla munkin seuraavat maratontossut sitten kun kaikki ykkösmallin Adiokset on juostu loppuun. Vain pohjan ohuus ja pehmeys päkiässä vähän epäilytti, mutta omaan jalkaan tuntuivat paljon paremmilta kuin Adios kakkoset.

Takaisin itse kisaan. Tavoitevauhti oli 3.47/km eli 6.06/maili. Ekat kilsat nyt meni hurmiossa huomaamatta ja vitosen kohdalla olin 20s aikataulua edellä. En kuitenkaan ollut vauhdista huolissani, sillä ekalla vitosella on jonkun verran alamäkeä. Jo tämän jälkeen vauhti alkoi kuitenkin hidastumaan ja kymppiin mennessä ennakot olivat jo kutistuneet nollaan. 15 kilometrissä olin laskujeni mukaan 25s jäljessä ja tuntemukset sellaiset että olisin ollut jo valmis keskeyttämään. Jossain näillä paikkeilla tuli kisan eka jänis selkä edellä vastaan hölkkäillen tosi hitaasti ja meinasin liittyä seuraan. Elättelin kuitenkin toiveita että juoksu alkaisi vielä kulkemaan ja toisaalta maaliinkin pääsisi helpommin reittiä pitkin kuin jonottamalla  metroon ikuisuuden.

Puolimatkassa oltiin jo toista minuuttia aikataulusta jäljessä ja tein lopullisen päätöksen alkaa hölkkäilemään ja unohtaa kellon. Maratonwaterloo oli saavutettu jo huomattavasti ennen Waterloon siltaa. Joskus tuli kuitenkin kelloa vilkaistua kun jännitti että alittuuko kolmen tunnin haamuraja. Siinä hölkkäillessä hienossa kevätsäässä oli aikaa tehdä havaintoja ympäristöstäkin. Huomasin mm. että sininen katkoviivoin tehty reittimaalaus koostui kolmesta vierekkäisestä raidasta, mikä ei liene sattumaa. Poliiseja näkyi reitin varrella varsin paljon. Ja vikat lähemmäs 10km oli todella paljon katsojia ja meteli vaan koveni loppua kohden. Vois olla hienoa lasketella Thames-joen vartta viimeistä alamäkeä kohti PB:tä. Jospa sitten kolmas kerta Lontoossa...

Maaliinkin saakka lopulta päästiin vain vähän merimiesasuisen juoksijan perässä. Merirosvo oli mennyt ohi jo ajat sitten. Maalista piti vielä jatkaa The Mallia pitkin 800m kävelyä varusterekkojen ym. ohi ennen kuin pääsi ulos maalialueelta ja järjestäjien kannustusten ulottumattomiin. Sieltä sitten suuntasin paikallisen seurakaverin kutsumana hänen hyväntekeväisyysjärjestönsä kilpailun jälkeiseen vastaanottoon missä ”heidän” ensimmäisen juoksijan saapumista oli vastaanottamassa koko henkilökunta hurraten ja vaatien mm. valokuvaan mitalin kanssa (eikä nolottanut yhtään). Suihkun lisäksi sai vajaan tunnin kestäneen hieronnan ja vähän evästä, joten ihan kannattava reissu.
 

Kisasää oli lähes optimaalinen, ehkä n. 10->15 astetta, aurinkoista ja kevyt länsituuli. Tuulen suunta tosin oli huonoin mahdollinen, sillä reitistä suurin osa juostaan juuri länteen päin. Vammatkaan eivät menoa haitanneet, mitä nyt vasen isovarvas tuli jälleen jonkun verran kipeäksi. Mutta mikä parasta niin vatsalihaksissa ei tuntunut kisan aikana eikä sen jälkeenkään juuri mitään kipua, joten se vaiva taitaa olla nyt voiton puolella. Varuilta aloitin vielä uuden lyhyen Voltaren-kuurin kisan jälkeen.

En ole keksinyt mitään selkeää syytä siihen miksi juoksu oli niin tahmeaa. Ehkä tällä kertaa oli vaan huono päivä. Ei muuta kuin enemmän ja kovempaa reeniä niin ehkä se maratonkin vielä jonain päivänä kulkee. Nyt ei enää tehdä tuollaisia kolme maratonia 3kk välein toisistaan –järjettömyyksiä vaan palataan kaksi maratonia vuodessa –tahtiin.